Tekstit

Jälkipuintia 2: Oppenheimer

Kuva
  Kesällä 2023 ilmestyi Oppenheimer- niminen elokuva. Olin ennalta ajatellut, että elokuvan teatteriesitys menee ohi, sillä olen jumissa Intiassa, mutta kohteessa tajusin, että voin käydä katsomassa pitkään odottamani elokuvan kaupungin parhaassa IMAX-salissa murto-osalla Finnkinon hinnasta! Aloin vertailla saleja ja valitsin kankaan koon perusteella Kolkatan parhaan IMAX-salin. Onnistuin jopa säästämään Uber-lipun hinnan neuvottelemalla itseni tavallisesta poikkeavaan koulubussiin. Koulubussilla ei ollut pysähdyspaikkaa kauppakeskuksen liepeillä, joten bussissa kanssani matkustaneet opettajat ohjeistivat kuskia hidastamaan sen verran kauppakeskuksen kohdalla, että pääsin hyppäämään bussista liikenteen vilinään. Saavuin paikalle etuajassa ja kierreltyäni hetken kauppakeskuksessa tulin salin ovelle harjaantuneena leffakävijänä parikymmentä minuuttia etuajassa. Salin edessä on tyhjää, joten tilaan kassalta etuhintaan paistetutun juustoleivän ja pienen Pepsin. Ehdin viimeistellä mol
Lähetä kommentti
Lue lisää

Jälkipuintia 1: Kertomus luokkahuoneesta

Kuva
Vuosi sitten kahden kuukauden mittaisella opetusharjoittelujaksolla Kolkatassa muistan itkeneeni kerran. Itkin lapsena usein, mutta nykyään hyvin harvoin. En itkenyt koti-ikävää tai tuntemattoman pelkoa. En itkenyt sietämättömästä kuumuudesta tai ötököitä ja hometta kuhisevasta asunnosta. En edes itkenyt ympäröivän maailman epäreiluutta, vaikka nyt aletaan jo olla lähellä. Oli kuivan monsuunikauden harvoja sadepäiviä. Ulkona satoi niin rankasti, että koulun liikuntatuntia vastaava ”games”-tunti jouduttiin pitämään sisällä. En enää muista minkä ryhmän kanssa olin. Ryhmät eivät olleet luokkia, vaan games-tunnin ryhmät määräytyivät valitun aktiviteetin mukaan, esimerkiksi jalkapallo tai seinäkiipeily. Kyseisen tunnin vetäjä piti ryhmälle vaihtoehtoista toimintaa luokassa – päätin silti seurata ryhmää, jonka muutama lapsi oli kutsunut minut seuraamaan tuntiaan. Varsinaisesta opetuksesta ei voida puhua, sillä opettajalla ei ollut mitään mietittynä, vaan tämä pyrki luokan edestä pitämään
2 kommenttia
Lue lisää

7. Entä sitten

Kuva
Niin.. entä sitten. Olisi kai suotavaa, että kahden Intiassa vietetyn kuukauden jälkeen olisi jotain sanottavaa. Mitä sitten koin, opin ja löysin - niin ja sitten se pitäisi vielä kehdata jakaa pienelle, mutta julkiselle yleisölle. Maalaan kuvaan, että sitten ollaan samalla sivulla. Täällä on tosi kuuma. Monsuunin aikana on myös kovia paikallisia sateita, joten ilma on raskasta. Ihmisiä on kaikkialla. Ero vauraan ja varattoman välillä ei ole yhtä suuri kuin Lähi-idässä, mutta en silti ole kastijärjestelmän purkamisesta huolimatta aivan varma, ovatko ihmisryhmät täysin tietoisia toistensa olemassaolosta. Keskimäärin yhteiskunta-asemasta riippumatta ihmiset on tosi mukavia. Ilma on kovin saasteista. Kaikkialla on roskia ja joka paikassa haisee. Melusaasteella voisi täyttää pienen valtion energiatarpeet, jos joku keksisi miten muuntaa ääni käyttökelpoiseksi energiaksi. Vähän kaukaa haettu, mutta siis korviin sattuu. Kulttuurin ja uskonnon tilanne on minulle vielä sen verta hämärän peitoss
Lähetä kommentti
Lue lisää

6. Maailman onnellisin

Kuva
Sain koululta vapaat kädet opettaa tunneillani mitä haluan. Niinpä kysyin oppilailta: ”Jos olisit oman maasi johtaja, mikä olisi maallesi tärkein yksittäinen asia?” Tuloksilla ei ole tieteellistä legitimiteettiä, mutta kysymys on mielestäni mielenkiintoinen. Elämme suhteessa paikalliseen elintasoon hyvin vauraasti. Arjessa ei tarvitse miettiä ruokien, matkustuksen tai aktiviteettien hintaa – senkun ostaa kaiken paikallisella Monopoly rahalla. Mutta vaikka minulla on varaa ostaa mitä vain, totutusta hyvinvoinnista puuttuu jotain merkittävää. Jalkapallon siirtoikkunaa kesän seuranneena mietin Lähi-idän öljyprinssejä. Miten voi itse voida hyvin, kun ympärillä on niin paljon pahoinvointia? Periaatteessa on kaikkea, mutta sitten ei kuitenkaan ole mitään… tai siltä se tuntuu. Arjesta puuttuu ympäröivä rikkaus. Puhdas ilma ja vesi, teknologiayhteiskunta ja vakaa verkko, puhdas koti, turvallinen ympäristö, sosiaaliturva kannustamassa kokeilemaan sekä se selittämätön tunne, että tämä kaik
Lähetä kommentti
Lue lisää

5. Meritokratia (Negatiivinen pedagogiikka 2)

Kuva
”Advancement in such a system is based on performance, as measured through examination or demonstrated achievement.” -Wikipedia Osaaminen määritetään siis kvantifioitavilla saavutuksilla. Äärimmillään yhteiskunnassa on tärkeämpää, mitä olet tai paremmin mitä olet saavuttanut, kuin kuka olet tai mitä olet kokenut. Yliopistossa ennen luennon alkua erillinen puhuja piti usean minuutin pituisen esitelmöinnin luennoitsijan saavutuksista ”Hän on biologian tohtori. Hän on työskennellyt arvostetussa yliopistossa” ja niin edelleen. Luetteloista henkilökohtainen suosikkini oli juuri yliopistosta valmistuneella vierailevalla opettajalla, jonka saavutuksia jouduttiin hakemaan hieman enemmän – toki kaikkien listat olivat kovasti paisuneita. Tälle oli hauska naureskella. Sen sijaan meritokratialle perustuva alakoulu ei huvita samalla tavalla. Onnistujat vaativat epäonnistujia. Kun saavutuksille annetaan suuri merkitys paitsi koulussa paitsi työelämässä myös siviilielämässä, siitä kuka olet, tu
Lähetä kommentti
Lue lisää

4. Huippui ja pohjii

Kuva
Kotona Kolkatassa on jo ehtinyt tottua arjen rytmiin: kasilta herätys, bussilla kouluun, kahen jälkeen bussilla himaan pesemään pyykit ja tilaamaan ruoka. Vaikka hajut, maut ja esineiden satunnainen mutta jatkuva rikkoutuminen pitää varpaillaan, vallitsevaan ympäristöön asettuu melko nopeasti kodiksi. Intiaan kuuluu kuitenkin tietty arvaamattomuus. Suomeen ja omaan arkeen muodostuvan kontrastin lisäksi Intia itsessään on ympäristönä epävakaa – uusia asioita ilmenee jatkuvasti, mutta myös jo omaksutut asiat ovat jatkuvassa liikkeessä. Etenkin fyysisesti Intia on vaatinut veronsa. Aina on jano, aina on kuuma. Home ja ilmansaasteet yskityttävät jatkuvasti. Syöminen ja juominen on jatkuvaa riskin arviointia. Painoa en ole vielä uskaltanut mitata, mutta useampi kilo on lihasta lähtenyt kehosta. Yllätykset ympäristössä ja ruumiin haavoittuvuus muodostavat arkeen otsikon haitariliikettä – sitten pitäisi vielä olla jatkuvasti sosiaalinen. Vaikka kodin konsepti on päässyt muodostumaan, ei
Lähetä kommentti
Lue lisää

3. Hymyile ja vilkuta

Kuva
Tuossa hiljattain totesin, että olimme paikallisessa museossa varsinaista näyttelyä suositumpi nähtävyys. Ensi alkuun koitin päästä jyvälle kuvaajien tarkoitusperistä: Ilmestyykö naamani ponnahdusikkunoihin? Haluavatko kuvia vain miehet ja vain matkaseuralaisteni kanssa, joihin sitten päädyn sattumalta mukaan? Niin hölmöltä kuin se kuulostaa, vaikuttaisi siltä, että yhteiskuvalla on jonkinlainen itseisarvo. Olen ottanut paikallisten kanssa selfieitä yksin aurinkolasit päässä sekä ikäiseni jätkäporukan kanssa että äidin ja tämän pienen lapsen kanssa, enkä ole löytänyt suosiolle valkoisen naaman pärstäkerrointa erikoisempaa piilevää syytä. Sitten tulin skeptiseksi niistä tarkoitusperistä, joilla minut ja pohjoismaalaiset ystäväni haluttiin Intiaan. Yliopistolla nimenomaan kuvat erilaisissa kokoonpanoissa tuntuivat olevan tapaamisten suurin anti toisesta kulttuurista oppimisen sijaan. Jos pelkkä naama ja kansalaisuus riittävät, jääkö vilpittömälle vuorovaikutukselle enää tilaa? Sitä tulee
Lähetä kommentti
Lue lisää

2. Negatiivinen pedagogiikka

Kuva
"Ma’am, you are not building robots, you are raising children”. En sanonut, mutta mieli olisi tehnyt. Selattuani läpi intialaiset oppikirjat silmiin pisti, kuinka mutkikkaita aiheet olivat ikävuoteen nähden. Intiassa kuitenkin tiedettiin Suomen Pisa tuloksista, joten tunnin jälkeen opettaja pahoitteli, että opittava aines ei vielä yltänyt Suomen tasoon. Kyse on siitä, että intialaisessa yhteiskunnassa tunnutaan arvostavan kovin paljon saavutuksia ja palkintoja. Meritokratiasta ja hierarkkisuudesta kenties lisää toisessa kirjoituksessa, mutta lyhyesti sanottuna intialaisesta koulutuksesta on kadonnut oppiminen ja oppilas. Sen sijaan huomio on yksinomaan kiinnittynyt kansallisesti validoituun arvosanaan. Kaksi lyhyttä pointsia. Oppilaslähtöisyyden sijaan intialainen opetus lähtee absoluuttisesta päämäärästä. Myös toiminnan tasolla jokainen oppilas tungetaan läpi samasta muotista. Ajattelun sijaan jopa luovassa projektissa tärkeintä on eksakti jäljennös mallin prosessista ja tu
1 kommentti
Lue lisää

1.5 Uskonnonopetus Intiassa

Kuva
Intialaisessa koulussa ei ole tunnustuksellista uskonnonopetusta. Uskontoja on niin paljon, että paikallisten mukaan arvoja ja moraalia on parempi käsitellä neutraalisti ja yhdenvertaisina. Uskonnonopetuksen sijaan tunnilla käsiteltiin mytologioita ja kansanperintöä tarinoiden kautta. Opettajan kertoman tarinan pohjalta pohditaan sen ilmentämiä arvoja ja sanomia. Näin pidetään yllä kansanperintöä sekä opitaan muista kulttuureista tarinoiden kautta. Kulttuurinen perintö ja tapakasvatus opetetaan siis oppilaille mielekkäästi, neutraalisti ja ilman leimoja kaikki yhdessä pöydässä. Suomalaiselle koululle tuntematonta hartautta opetetaan puolestaan joogatunnilla. Myös Suomessa koulupäivän aikana olisi ihana rauhoittua tarinoiden ääreen, joiden kautta pääsisi mielekkäällä tavalla erilaisiin maailmankatsomuksiin ja perinteisiin. Vuonna 2020 tehdyn selvityksen mukaan neljä viidestä suomalaisesta kannatti elämänkatsomustiedon avaamista kaikille opiskelijoille uskonnon opetuksen vaihtoehdoksi. S
Lähetä kommentti
Lue lisää