4. Huippui ja pohjii

Kotona Kolkatassa on jo ehtinyt tottua arjen rytmiin: kasilta herätys, bussilla kouluun, kahen jälkeen bussilla himaan pesemään pyykit ja tilaamaan ruoka. Vaikka hajut, maut ja esineiden satunnainen mutta jatkuva rikkoutuminen pitää varpaillaan, vallitsevaan ympäristöön asettuu melko nopeasti kodiksi.

Intiaan kuuluu kuitenkin tietty arvaamattomuus. Suomeen ja omaan arkeen muodostuvan kontrastin lisäksi Intia itsessään on ympäristönä epävakaa – uusia asioita ilmenee jatkuvasti, mutta myös jo omaksutut asiat ovat jatkuvassa liikkeessä.

Etenkin fyysisesti Intia on vaatinut veronsa. Aina on jano, aina on kuuma. Home ja ilmansaasteet yskityttävät jatkuvasti. Syöminen ja juominen on jatkuvaa riskin arviointia. Painoa en ole vielä uskaltanut mitata, mutta useampi kilo on lihasta lähtenyt kehosta.

Yllätykset ympäristössä ja ruumiin haavoittuvuus muodostavat arkeen otsikon haitariliikettä – sitten pitäisi vielä olla jatkuvasti sosiaalinen. Vaikka kodin konsepti on päässyt muodostumaan, ei ole kyse ihan samanlaisesta tyyssijasta kuin Kuokkalassa.

Yksittäiset tilanteet ja asiat tulevat vielä yllätyksenä – makrotasolla kyse on kuitenkin ollut tietoisesta valinnasta. Suomessa arki koostuu siitä tunnetusta, joka on helppo ymmärtää, mutta jonka saavuttaminen tuntuu usein ylivoimaiselta. Tällaisen näennäisen yksinkertaisuuden saavuttamattomuus johtaa tunteeseen omasta riittämättömyydestä. Yksinkertaiset epäonnistumiset kasaantuvat ja lopulta turruttavat toiminnalle.

Jos edes yksinkertaisista ongelmista ei selviä, kaikki uusi tuntuu ylivoimaiselta. Uuden toiminnan muodostama kynnys kasvaa vuoreksi. Arki muodostaa kierteen, jossa kaikki on hankalaa. Koska asiat ovat tuttuja, pettymys kohdistuu toiminnan sijaan itseen. Toiminta muotoutuu mukavuushakuisuudeksi.

Siksi Intia. Hyppy tuntemattomaan, joka on niin etäinen, että sitä ei osaa kammoksua. Se on vastakohta arjen haasteille. Työtä on ollut riittämiin, mutta siihen ei liity toimintaa edeltävää psyykkausta tai sitä seuraavaa itsekritiikkiä. Uutta löytyy paitsi maailmasta myös itsestä.

Hyppy tuntemattomaan tuntui myös tärkeältä mukavuushakuisuudesta muodostuneen kierteen rikkomiseksi. En itse ole erityisen hyvä haastamaan itseäni, vaan muodostan haasteet keinotekoisesti. Tykkään asua muutaman kilometrin päästä keskustasta, jotta on pakko liikkua. Kun matkustaa Intiaan opettamaan ilman minkäänlaista rakennetta koulun puolelta, on pakko ratkaista tilanne itse.

Sen verran olen itsevarma, etten missään vaiheessa epäillyt omaa selviytymistäni. Siksi täysin tuntemattoman kokeileminen tuntuu luontevalta. Jatkuvan hallinnantunteen ja yliajattelun sijaan epävarmuus sekä siihen kasvaminen tuntuu luontevalta tavalta kasvaa ja oppia.

Matkailu ympäri Intiaa viime viikolla teki omasta olotilasta jatkuvasti epävakaata. Uudessa kodissa tätä nyt pohtiessani epävakaus ei tunnu niinkään pahalta, vaan välttämättömältä tavalta pitää kivi liikkeessä. Samoin Intian epävakautta oppii arvostamaan – ei tosin niin paljon kuin Suomen vakautta. Näillä opeilla pitää vain oppia hyppäämään rohkeammin yhä korkeammalta läpi yhä synkempien savujen.