7. Entä sitten

Niin.. entä sitten. Olisi kai suotavaa, että kahden Intiassa vietetyn kuukauden jälkeen olisi jotain sanottavaa. Mitä sitten koin, opin ja löysin - niin ja sitten se pitäisi vielä kehdata jakaa pienelle, mutta julkiselle yleisölle.

Maalaan kuvaan, että sitten ollaan samalla sivulla. Täällä on tosi kuuma. Monsuunin aikana on myös kovia paikallisia sateita, joten ilma on raskasta.

Ihmisiä on kaikkialla. Ero vauraan ja varattoman välillä ei ole yhtä suuri kuin Lähi-idässä, mutta en silti ole kastijärjestelmän purkamisesta huolimatta aivan varma, ovatko ihmisryhmät täysin tietoisia toistensa olemassaolosta. Keskimäärin yhteiskunta-asemasta riippumatta ihmiset on tosi mukavia.

Ilma on kovin saasteista. Kaikkialla on roskia ja joka paikassa haisee. Melusaasteella voisi täyttää pienen valtion energiatarpeet, jos joku keksisi miten muuntaa ääni käyttökelpoiseksi energiaksi. Vähän kaukaa haettu, mutta siis korviin sattuu.

Kulttuurin ja uskonnon tilanne on minulle vielä sen verta hämärän peitossa, että tyydyn toteamaan, että niitä on paljon. Tosin länsimainen pukeutuminen ja media tasapäistää parempaa väestöä kaupungeissa.

Homma selvä? Mitä kokemuksia tästä maisemasta jäi sitten käteen?

Matka Intiaan järjestyy kahteen osaan: aika koulussa ja aika koulun ulkopuolella. Valtaosa ajasta koulun ulkopuolella koostuu arjesta siinä missä Suomessakin. Arjessa tosin on kommervenkkinsä, jotka pitivät jatkuvasti hieman päkijöillä. (kts. 4. teksti)

Se on ensimmäinen opetus, jonka Intia tarjosi. Vaikka kuinka suunnittelee, kaikki menee pieleen, mutta sitten kaikki kuitenkin järjestyy. Eli vaaditaan semmosta tiettyä joustoa.

Koulussa oli tosi kivaa. Homma oli sen verran levällään, että liekö sitä suunniteltu ollenkaan. Ensimmäisen opetuksen mukaisesti ei auttanut kuin tehdä parhaansa siinä tilanteessa, josta itsensä löysi. Hyvin meni.

Se mikä siinä sitten oli niin erityisen kivaa oli tietysti ihmiset. Henkilökunta ja erityisesti oppilaat olivat poikkeuksetta ihania. Koen, että oppilaille tuli yllätyksenä opettajan (minun) henkilökohtainen kohtaaminen, joka on keskeistä suomalaisessa koulussa.

Tässä voisi olla toinen opetus. Ihmisten kohtaaminen vilpittömästi. Suomessa vuorovaikutukseen kuuluu vahvasti toisaalta toisen kunnioittaminen toisaalta itsen suojelu. Intiassa oppii kuitenkin heittäytymään vuorovaikutukseen, jossa itseä ei tarvitse ottaa liian vakavasti. Toisen kohtaaminen vilpittömällä ystävällisyydellä ja avoimuudella, jossa on välillä ihan ok olla täysin aito.

Tosin vuorovaikutukseen haluan sanoa alaviitteenä, että suomalaiset ovat parempia kuuntelemaan. Olen useamman kerran kuullut: "miksi olet niin hiljainen?" Tähän on tehnyt mieli vastata, että jos hölisisit ja keskeyttelisit vähemmän, voisi ehkä sanoakin jotain. Ihan niin pitkälle en vielä mene, että jaksaisin pitää ääntä, jos ei oikeastaan ole mitään sanottavaa, tai että puheenvuoroista jaksaisi kilpailla.

Tähän liittyen kolmas opetus kuuluu: Sinä olet sinä, et kukaan muu. Aina tulee pyrkiä kehittymään, eikä kaikkea pidä sanoa ääneen. Voit kuitenkin piilottaa itsesi vain tiettyyn pisteeseen saakka.

Menemättä liikaa henkilökohtaisuuksiin olen itsenäinen ja helposti kuormittuva. Omat piirteet on helpompi hyväksyä kuin taistella niitä vastaan tai kieltää niiden olemassaolo. Intiassa olen tullut edelleen tietoisemmaksi itsestäni ja siitä, mitä tarvitsen elämääni.

Se siitä. Jos selvisit kaikki kirjoitukset loppuun, anna itsellesi aplodit - olit niin reipas! Kiitos matkasta, nähdään Suomessa.

Jimi