6. Maailman onnellisin

Sain koululta vapaat kädet opettaa tunneillani mitä haluan. Niinpä kysyin oppilailta: ”Jos olisit oman maasi johtaja, mikä olisi maallesi tärkein yksittäinen asia?” Tuloksilla ei ole tieteellistä legitimiteettiä, mutta kysymys on mielestäni mielenkiintoinen.

Elämme suhteessa paikalliseen elintasoon hyvin vauraasti. Arjessa ei tarvitse miettiä ruokien, matkustuksen tai aktiviteettien hintaa – senkun ostaa kaiken paikallisella Monopoly rahalla. Mutta vaikka minulla on varaa ostaa mitä vain, totutusta hyvinvoinnista puuttuu jotain merkittävää.

Jalkapallon siirtoikkunaa kesän seuranneena mietin Lähi-idän öljyprinssejä. Miten voi itse voida hyvin, kun ympärillä on niin paljon pahoinvointia? Periaatteessa on kaikkea, mutta sitten ei kuitenkaan ole mitään… tai siltä se tuntuu.

Arjesta puuttuu ympäröivä rikkaus. Puhdas ilma ja vesi, teknologiayhteiskunta ja vakaa verkko, puhdas koti, turvallinen ympäristö, sosiaaliturva kannustamassa kokeilemaan sekä se selittämätön tunne, että tämä kaikki ei ole yksinomaan sinun, vaan yhtälailla koko ympäröivän yhteiskunnan omaisuutta.

Lähi-idässä öljyprinssi saavuttaa hyvin nopeasti katon sille, miten rahalla voi parantaa omaa hyvinvointia. Rahaa on monin verroin enemmän, kuin mitä sillä osaisi tehdä, mikä johtaa lapselliseen leikkiin länsimaisella viihdeteollisuudella. Kun on kaikki, mutta ei mitään.

Samoin Intiassa saan periaatteessa mitä vain, mutta sitten ei kuitenkaan ole edes perusjuttuja.

Suomessa kysyisin vastaavalla tunnilla: ”Jos menettäisit hyvinvointivaltiosta kaiken, ja saisit pitää vain yhden asian, mitä pitäisit?” Sen sijaan Intiassa kysymyksenasettelu on päinvastainen, ”Jos saisit yhden asian yhteiskuntaan…” Molemmissa tapauksissa on hankalaa valita puhtaan ja kuuman veden sekä tasa-arvon väliltä tai matalan korruption ja ilmaisen korkeakoulun väliltä. Implikaatiot ovat vain kovin erilaiset.

Eli kaikille vääräleuoille, jotka naureskelee Suomen niin sanotulle onnellisuudelle, kokeilkaa asua listan toisessa päässä. Se antaa kovasti perspektiiviä sille, mitä onnellisuusmittarilla oikeastaan kuvataan.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jälkipuintia 4: Viimeinen päivä Intiassa

Kuva
Viimeisellä tarinalla ei ole opetusta tai viestiä. Halusin vain kertoa viimeisestä päivästäni Intiassa. Samalla se tuntuu sopivalta sinetiltä koko rupeamalle. Vanhan  pitää välillä antaa muistella ilman hyvää syytä. Lento Vantaalle lähtee kello 3:15 paikallista aikaa – kentälle ei siis ole syytä saapua paljoa ennen puolta yötä. Tämä mielessä päätin jättää varaamatta huoneen viimeiselle päivälle ja sillä tavalla säästää hieman. Matkatavaroita ja tuliaisia oli parin kuukauden edestä, mutta pienellä neuvottelulla sain säilyttää niitä päivän ajan matkaseuralaisteni huoneessa. Käytin pari edellistä päivää soittelemalla läpi kymmenen parhaiten arvioitua miesten parturiliikettä. Puhelimitse yritin tiedustella liikkeiltä, tekisivätkö nämä minulle permanentin – täällä sen voisi saada edullisesti, jos kerran elämässä koettaisi. Kaksi seikkaa kuitenkin seisoi tielläni: Intiassa permanentit eivät ole erityisen suosittuja eikä Intiassa ainakaan suomalaisena ole erityisen helppo sopia yhtä...
Lue lisää

1. viikko - ihmisiä nääkin

Kuva
  Homogeenisessä Suomessa sitä on omaksunut tietynlaisen elämäntyylin ja asenteen, jonka hassuudet ja hienoudet ovat ainoa ensikäden kokemus maailmasta. Enkä tarkoita tällä ainoastaan itseäni tai ainoastaan suomalaisia, vaan ympäröimme kaikki itsemme turvallisella kuplalla – ei turvallisella sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan puhuttaessa tunnetusta ja totututusta. Turvallisesta ei voida puhua ilman turvattomuutta – kuplaa ei ole ilman turvattoman ympäristön kontekstia. Vaikka Intiaan matkustamisessa oli alusta asti läsnä tilaisuuden hienous ja ainutkertaisuus, oli taustalla myös vierauden luoma vaara. Ajatus Intian kaltaisesta kulttuurista on niin kaukainen, ettei sitä osaa edes jännittää, kun ei tiedä, mitä sitä jännittäisi. Kliseisesti joudun toteamaan, että menitpä mihin tahansa, ihmisissä on enemmän samaa kuin eriä. Opiskelijat ovat yhtä lailla jännittyneitä ja innostuneita, opettajat subjektiivisia ja puheliaita sekä kaikki, joihin olen tähän asti tutustunut aivan iha...
Lue lisää

Jälkipuintia 1: Kertomus luokkahuoneesta

Kuva
Vuosi sitten kahden kuukauden mittaisella opetusharjoittelujaksolla Kolkatassa muistan itkeneeni kerran. Itkin lapsena usein, mutta nykyään hyvin harvoin. En itkenyt koti-ikävää tai tuntemattoman pelkoa. En itkenyt sietämättömästä kuumuudesta tai ötököitä ja hometta kuhisevasta asunnosta. En edes itkenyt ympäröivän maailman epäreiluutta, vaikka nyt aletaan jo olla lähellä. Oli kuivan monsuunikauden harvoja sadepäiviä. Ulkona satoi niin rankasti, että koulun liikuntatuntia vastaava ”games”-tunti jouduttiin pitämään sisällä. En enää muista minkä ryhmän kanssa olin. Ryhmät eivät olleet luokkia, vaan games-tunnin ryhmät määräytyivät valitun aktiviteetin mukaan, esimerkiksi jalkapallo tai seinäkiipeily. Kyseisen tunnin vetäjä piti ryhmälle vaihtoehtoista toimintaa luokassa – päätin silti seurata ryhmää, jonka muutama lapsi oli kutsunut minut seuraamaan tuntiaan. Varsinaisesta opetuksesta ei voida puhua, sillä opettajalla ei ollut mitään mietittynä, vaan tämä pyrki luokan edestä pitämään...
Lue lisää