5. Meritokratia (Negatiivinen pedagogiikka 2)

”Advancement in such a system is based on performance, as measured through examination or demonstrated achievement.” -Wikipedia

Osaaminen määritetään siis kvantifioitavilla saavutuksilla. Äärimmillään yhteiskunnassa on tärkeämpää, mitä olet tai paremmin mitä olet saavuttanut, kuin kuka olet tai mitä olet kokenut.

Yliopistossa ennen luennon alkua erillinen puhuja piti usean minuutin pituisen esitelmöinnin luennoitsijan saavutuksista ”Hän on biologian tohtori. Hän on työskennellyt arvostetussa yliopistossa” ja niin edelleen. Luetteloista henkilökohtainen suosikkini oli juuri yliopistosta valmistuneella vierailevalla opettajalla, jonka saavutuksia jouduttiin hakemaan hieman enemmän – toki kaikkien listat olivat kovasti paisuneita.

Tälle oli hauska naureskella. Sen sijaan meritokratialle perustuva alakoulu ei huvita samalla tavalla. Onnistujat vaativat epäonnistujia. Kun saavutuksille annetaan suuri merkitys paitsi koulussa paitsi työelämässä myös siviilielämässä, siitä kuka olet, tulee täysin triviaalia.

Epäonnistujia kohdellaan kamalasti koulussa. Meritokratiaan ei kuulu ainoastaan, että toinen on parempi jossain asiassa, vaan että sinä olet laiska tai tyhmä. Et ole huono ainoastaan koulussa, vaan olet huono, piste. Se miten opettajat, vanhemmat ja muu yhteiskunta kohtelee sinua, riippuu arvosanoista ja saavutuksista.

Systeemi on haitallinen myös menestyjille. Yhteiskunnassa menestynyt kokee olevansa hyvä tai tärkeä saavutustensa takia – samoin tälle tulee olo, että muut ovat itseä huonompia. Paine onnistua kasvaa jatkuvasti, ja mitä korkeammaksi korttitalon on rakentanut, sitä korkeammalta lopulta putoaa.

Koululaitos saa jokaisen siitä valmistuvan kokemaan itsensä riittämättömäksi.

Ei siis riitä, että on ”hyvä” tai ”älykäs”. Osaaminen tulee osoittaa saavutuksilla. Tämä johtaa saavutuskeskeisyyteen kaikessa yhteiskunnan toiminnassa ja erityisesti kouluissa. Opetus ja opiskelu keskittyvät täysin standardoiduissa kokeissa menestymiseen. Jos kaksi oppilasta tekee saman kokeen, tulos ilmaisee objektiivisesti, kumpi on parempi.

Tässä kohden ollaan jo niin kaukana suomalaisesta käsityksestä oppimisesta, että en koe tarpeelliseksi kuvata kaikkia niitä piruja, joita tällaisesta systeemistä seuraa yhteiskunnalle ja yksilölle. Mielenkiintoisena huomiona, että myös opettajilla on kova paine saada oppilaat menestymään kokeissa. Koska kokeet ovat yhteisiä, tulokset heijastavat suoraan opettajan omaa kompetenssia.

Oppilaat koulussa janoavat iästä riippumatta opettajan hyväksyntää – tällä on hirvittävä valta tuomita oppilas hyväksi tai huonoksi jatkuvalla kehumisella tai jatkuvalla piikittelyllä. Kaikki oppilaiden toiminta keskittyy kehujen saamiseen ja torujen välttelyyn. Oppilaista tulee passiivisia kaikuja, jotka opettajan kehulla saavat vahvistuksen omasta riittävyydestä.