Kirjeitä Intiasta

Niin.. entä sitten. Olisi kai suotavaa, että kahden Intiassa vietetyn kuukauden jälkeen olisi jotain sanottavaa. Mitä sitten koin, opin ja löysin - niin ja sitten se pitäisi vielä kehdata jakaa pienelle, mutta julkiselle yleisölle. Maalaan kuvaan, että sitten ollaan samalla sivulla. Täällä on tosi kuuma. Monsuunin aikana on myös kovia paikallisia sateita, joten ilma on raskasta. Ihmisiä on kaikkialla. Ero vauraan ja varattoman välillä ei ole yhtä suuri kuin Lähi-idässä, mutta en silti ole kastijärjestelmän purkamisesta huolimatta aivan varma, ovatko ihmisryhmät täysin tietoisia toistensa olemassaolosta. Keskimäärin yhteiskunta-asemasta riippumatta ihmiset on tosi mukavia. Ilma on kovin saasteista. Kaikkialla on roskia ja joka paikassa haisee. Melusaasteella voisi täyttää pienen valtion energiatarpeet, jos joku keksisi miten muuntaa ääni käyttökelpoiseksi energiaksi. Vähän kaukaa haettu, mutta siis korviin sattuu. Kulttuurin ja uskonnon tilanne on minulle vielä sen verta hämärän peitoss...

Sain koululta vapaat kädet opettaa tunneillani mitä haluan. Niinpä kysyin oppilailta: ”Jos olisit oman maasi johtaja, mikä olisi maallesi tärkein yksittäinen asia?” Tuloksilla ei ole tieteellistä legitimiteettiä, mutta kysymys on mielestäni mielenkiintoinen. Elämme suhteessa paikalliseen elintasoon hyvin vauraasti. Arjessa ei tarvitse miettiä ruokien, matkustuksen tai aktiviteettien hintaa – senkun ostaa kaiken paikallisella Monopoly rahalla. Mutta vaikka minulla on varaa ostaa mitä vain, totutusta hyvinvoinnista puuttuu jotain merkittävää. Jalkapallon siirtoikkunaa kesän seuranneena mietin Lähi-idän öljyprinssejä. Miten voi itse voida hyvin, kun ympärillä on niin paljon pahoinvointia? Periaatteessa on kaikkea, mutta sitten ei kuitenkaan ole mitään… tai siltä se tuntuu. Arjesta puuttuu ympäröivä rikkaus. Puhdas ilma ja vesi, teknologiayhteiskunta ja vakaa verkko, puhdas koti, turvallinen ympäristö, sosiaaliturva kannustamassa kokeilemaan sekä se selittämätön tunne, että tämä kaik...

”Advancement in such a system is based on performance, as measured through examination or demonstrated achievement.” -Wikipedia Osaaminen määritetään siis kvantifioitavilla saavutuksilla. Äärimmillään yhteiskunnassa on tärkeämpää, mitä olet tai paremmin mitä olet saavuttanut, kuin kuka olet tai mitä olet kokenut. Yliopistossa ennen luennon alkua erillinen puhuja piti usean minuutin pituisen esitelmöinnin luennoitsijan saavutuksista ”Hän on biologian tohtori. Hän on työskennellyt arvostetussa yliopistossa” ja niin edelleen. Luetteloista henkilökohtainen suosikkini oli juuri yliopistosta valmistuneella vierailevalla opettajalla, jonka saavutuksia jouduttiin hakemaan hieman enemmän – toki kaikkien listat olivat kovasti paisuneita. Tälle oli hauska naureskella. Sen sijaan meritokratialle perustuva alakoulu ei huvita samalla tavalla. Onnistujat vaativat epäonnistujia. Kun saavutuksille annetaan suuri merkitys paitsi koulussa paitsi työelämässä myös siviilielämässä, siitä kuka olet, tu...