Kirjeitä Intiasta

  Kesällä 2023 ilmestyi Oppenheimer- niminen elokuva. Olin ennalta ajatellut, että elokuvan teatteriesitys menee ohi, sillä olen jumissa Intiassa, mutta kohteessa tajusin, että voin käydä katsomassa pitkään odottamani elokuvan kaupungin parhaassa IMAX-salissa murto-osalla Finnkinon hinnasta! Aloin vertailla saleja ja valitsin kankaan koon perusteella Kolkatan parhaan IMAX-salin. Onnistuin jopa säästämään Uber-lipun hinnan neuvottelemalla itseni tavallisesta poikkeavaan koulubussiin. Koulubussilla ei ollut pysähdyspaikkaa kauppakeskuksen liepeillä, joten bussissa kanssani matkustaneet opettajat ohjeistivat kuskia hidastamaan sen verran kauppakeskuksen kohdalla, että pääsin hyppäämään bussista liikenteen vilinään. Saavuin paikalle etuajassa ja kierreltyäni hetken kauppakeskuksessa tulin salin ovelle harjaantuneena leffakävijänä parikymmentä minuuttia etuajassa. Salin edessä on tyhjää, joten tilaan kassalta etuhintaan paistetutun juustoleivän ja pienen Pepsin. Ehdin viimeistellä...

Vuosi sitten kahden kuukauden mittaisella opetusharjoittelujaksolla Kolkatassa muistan itkeneeni kerran. Itkin lapsena usein, mutta nykyään hyvin harvoin. En itkenyt koti-ikävää tai tuntemattoman pelkoa. En itkenyt sietämättömästä kuumuudesta tai ötököitä ja hometta kuhisevasta asunnosta. En edes itkenyt ympäröivän maailman epäreiluutta, vaikka nyt aletaan jo olla lähellä. Oli kuivan monsuunikauden harvoja sadepäiviä. Ulkona satoi niin rankasti, että koulun liikuntatuntia vastaava ”games”-tunti jouduttiin pitämään sisällä. En enää muista minkä ryhmän kanssa olin. Ryhmät eivät olleet luokkia, vaan games-tunnin ryhmät määräytyivät valitun aktiviteetin mukaan, esimerkiksi jalkapallo tai seinäkiipeily. Kyseisen tunnin vetäjä piti ryhmälle vaihtoehtoista toimintaa luokassa – päätin silti seurata ryhmää, jonka muutama lapsi oli kutsunut minut seuraamaan tuntiaan. Varsinaisesta opetuksesta ei voida puhua, sillä opettajalla ei ollut mitään mietittynä, vaan tämä pyrki luokan edestä pitämään...